Aromikkaasta raakamaidosta herkkujuustoksi

2.9.2021

Le Gruyère AOP –juuston ainutlaatuisen maun salaisuus piilee alppimaisemissa laiduntaneiden lehmien lypsämässä raakamaidossa sekä juusto- ja kellarimestarien ammattitaidossa, joka on periytynyt perheyrityksissä sukupolvelta toiselle. Aidon, vähintään viisi kuukautta kellarikypsytetyn Le Gruyère juuston tunnistat AOP- eli alkuperätakuu-merkinnästä. Se on merkki tinkimättömästä sveitsiläisestä laadusta juustonvalmistuksen kaikissa vaiheissa.
Le Gruyère AOP -juuston herkullisuuden salaisuus piilee pastöroimattomassa lehmänmaidossa, tuossa Sveitsin valkeassa kullassa. Lehmien syömä vuoristoniittyjen tuore ruohoa ja villiyrtit antavat raakamaidolle oman, ainutlaatuisen arominsa.

Freiburgin kantonin alueella on noin 2200 maidontuottajaa, joiden navetoissa asustaa keskimäärin 25 lehmää.
Tilojen lehmät lypsetään kahdesti päivässä, aamulla kello kuusi ja illalla siinä viiden jälkeen.

Lypsyn jälkeen on lehmien ruoka-aika. Kesällä lehmät saavat ruoakseen tuoretta laidunruohoa ja talvella kuivattua heinää. Mitään muuta lehmät eivät saa ravinnokseen. Monet maitotilalliset käyvät kesäisin karjanhoidon lomassa niittämässä tarvittavaa ruohoa.

”Tarvittavat heinämäärät eivät ole ihan pieniä, sillä kukin lehmä syö ruohoa päivässä sellaiset 70 kiloa ja juo 50-100 litraa vettä”, kertoo Le Gruyère AOP Alpage -vuoristojuustoja valmistava Alexandre Murith. Heidän alppinavetassaan on 29 lehmää.

Vastapalvelukseksi eläin tuottaa maitoa 20-25 litraa päivässä. Vuoristolehmät lypsävät vähän vähemmän kuin laaksossa asuvat sisarensa, sillä eläimet liikkuvat enemmän ja se vaikuttaa maidon tuotantomääriin. Juustokiloon tarvitaan 10 litraa maitoa, mikä näkyy juuston hinnanmuodostuksessa Raakamaidosta maksetaan tuottajalle eurooppalaiseen tasoon nähden hyvin, sillä laadukas maito on herkkujuuston tärkein kulmakivi.

Jokainen maidontuottaja toimittaa kallisarvoisen tuotteensa korkeintaan kahden kilometrin päässä olevalle juustonvalmistajalleen kaksi kertaa päivässä, aamuisin ja iltaisin.

Yksi vanhimmista paikallisista maidontuottajista on traktorilla Fromagerie de Mézières -juustolaan hurauttanut 90-vuotias Gilbert Janin. Traktorin lavalla on neljä perinteistä, 50 l vetoista maitotonkkaa.

”Juustolan pihalla on hyvä päivittää kuulumisia, kun odottaa omaa vuoroaan maitopumpulle. Juustomestari on paitsi yhteistyökumppani, myös ystävä”, hän kertoo.

RESEPTIVINKIT | LE GRUYÈRE AOP

Risotto metsäsienillä ja juustolla

Klassikkorisotto saa syvyyttä ja uuden vivahteen Petter Bäcklundin reseptissä Le Gruyère AOP juuston kera.
Lue lisää

Savuinen Le Gruyére AOP perunasalaatti

Pizzat LE Gruyère AOP kuorrutuksella

STORIES | LE GRUYÈRE AOP

Uusimmat jutut

Juustonvalmistus alkaa aamuvarhain

Gruyèrejuusto on nimetty Fribourgin kantonissa sijaitsevan Gruyèresin kaupungin mukaan. Gruyère on lehmänmaidosta valmistettu kova, tiivis, puristettu ja keitetty juusto. Nuoren juuston maku on...

lue lisää

Lue Le Gruyère AOP juuston tarina

Ruokatoimittaja Tiina Rantanen vieraili Sveitsissä tutustumassa Le Gruyère AOP -juuston tuotantoon, tuottajiin ja maisemiin. Artikkelin otsikoksi tuli: ”Gilbert, 89, on yksi syy siihen, miksi...

lue lisää
WordPress Image Lightbox