Vafler-  sydäntä lämmittävä norjalaisherkku

Mikään muu ruokalaji ei kuvaa norjalaista vieraanvaraisuutta ja lämpöä paremmin kuin sydämenmuotoiset vohvelit -Vafler.

Norjassa vohvelit tavallisesti syödään aamukahvin ja sanomalehden kera, mutta vohveleitä voisi kuvailla norjalaisten vastineeksi englantilaisten iltapäiväteelle. Vastapaistetut leivonnaiset nautitaan tavallisesti hillon ja kerman kanssa, mutta ne voidaan tarjota myös juuston ja muiden suolaisten lisäkkeiden kera.

Ulkomailla asuville norjalaisille vohvelit ovat Norjan merimieskirkon mukaan sekä koti-ikävän symboli että sydäntä lämmittävä herkku. Yli 150 vuoden ajan sydämenmuotoiset vohvelit ovat olleet kirkossa kävijöille norjalainen tavaramerkki.

Ensimmäiset tunnetut vohvelitaikinan reseptit löytyivät 1700-luvun alun Stavangerista Kiellandin perheen kirjastosta. Vohvelitaikina sisälsi vehnäjauhoa, sokeria, voita ja kananmunia sekä jauhettua kardemummaa, muskattia, neilikkaa, aniksen siemeniä ja inkivääriä. Nykyään monet näistä ainesosista näkyvät edelleen vohveliresepteissä. Mutta vohveliohjeita on yhtä monia kuin niiden paistajia.

Juustovohvelit
8-10 kappaletta
2 kananmunaa
3 dl maitoa
1 dl kivennäisvettä
3 dl vehnäjauhoja
1/2 tl suolaa
1 rkl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1/2 dl öljyä
4 dl (noin 200 g) Le Gruyére AOP cheese, grated
Lisäksi
kylmäsavustettua tai graavattua lohta
mansikoita
rucolaa tai versoja
Le Gruyére AOP -lastuja
  1. Sekoita keskenään rikotut kananmunat, maito ja kivennäisvesi. Sekoita sokeri suola ja leivinjauhe vehnäjauhoihin. Lisää jauhot vähitellen muna-maitoseokseen koko ajan. Lisää öljy ja sekoita taikina tasaiseksi.
  2. Anna taikinan turvota noin puoli tuntia.
  3. Kuumenna vohvelirauta. Lisää juustoraaste sekoittamalla vohvelitaikinaan juuri ennen paistoa.Paista vohvelit kullanruskeiksi.
  4. Tarjoa juustovohvelit kylmäsavu- tai graavilohen, juustolastujen ja tuoreiden mansikoiden kanssa. Sokeroi mansikat kevyesti ja ripsauta joukkoon hieman sormisuolaa.
    Voit myös paistaa vohvelit etukäteen ja lämmittää uunissa, mutta silloin vohveleiden rapeus kärsii.
Swiss Flag

Reseptejä Sveitsistä

Blue Paint Stroke Graphic
Danish Flag

Reseptejä Tanskasta

Blue Paint Stroke Graphic
Finnish Flag

Reseptejä Suomesta

Blue Paint Stroke Graphic
Norwegian Flag

Reseptejä Norjasta

Blue Paint Stroke Graphic
Swedish Flag

Reseptejä Ruotsista

Blue Paint Stroke Graphic

The Stories of Le Gruyère AOP

Blue Paint Stroke Graphic