Taste Pairs

Le Gruyère AOP -lähettiläät Pipsa Hurmerinta ja Systrarna Eisenman juhlistavat sesongin tuotteita yhdistämällä ne Le Gruyère AOP -juustoon. Lähde mukaan ja kokeile heidän herkullisia reseptejään kotikeittiössäsi. Ehkäpä löydät inspiraatiota myös omiin Le Gruyère AOP -luomuksiisi!

Satokauden kasvisten ja hedelmien suosiminen varmistaa niiden parhaat mahdolliset maut, ravinteet ja tuoreuden. Sesongin raaka-aineet ovat usein myös halvempia ja luontoystävällisempiä, eli fiksu valinta sekä maun että kestävyyden näkökulmasta. Yhdistimme eräitä pohjoismaisia satokauden aineksia sveitsiläiseen Le Gruyère AOP -artesaanijuustoon loihtiaksemme herkullisia ruokalajeja.

Kanttarellikausi alkaa loppukesästä ja jatkuu alkusyksyyn. Paras kausi osuu alueesta riippuen heinäkuun ja lokakuun välille. Kanttarellit maistuvat parhailta tuoreina, mutta niitä on myös saatavilla kuivattuina tai pakastettuina vuoden ympäri.

Porkkanoiden sesonki osuu viileämmille kevät- ja syyskuukausille, sillä ne viihtyvät alhaisemmissa lämpötiloissa. Sadonkorjuuaika on loppukesästä alkutalveen, ja huppukausi osuu syksylle. Joillakin alueilla niitä kuitenkin kasvatetaan vuoden ympäri, ja niitä on saatavilla kaupasta kaikkina vuodenaikoina.

Perunakausi alkaa yleensä loppukeväästä ja jatkuu alkusyksyyn. Paras kausi on heinäkuun ja elokuun välillä. Eri varastointitapojen ansiosta perunoita on saatavilla vuoden ympäri, mutta maukkaimmillaan ne ovat tuoreina ja luonnollisen kasvukautensa aikana nostettuna.

Maa-artisokka on syys- ja talvikauden mukulakasvi, jonka maku on makea ja pähkinäinen. Nämä kuiturikkaat vihannekset sopivat hyvin syksyn ja talven lämmittäviin ruokalajeihin.

Puolukkakausi alkaa Skandinaviassa loppukesästä ja jatkuu alkusyksyyn. Paras kausi on yleensä elokuun ja lokakuun välillä. Metsistä kypsinä poimittuja marjoja löytää pakastettuina kaupasta vuoden ympäri.

Omenoiden sadonkorjuu alkaa usein loppukesästä ja jatkuu läpi syksyn, paras satokausi osuu syys-marraskuulle. Eri lajikkeet saattavat kypsyä eri aikoihin. Joitakin on saatavilla parhaiten elokuun lopussa ja toisia taas pitkälle talveen asti. Omenat säilyvät hyvin, ja niitä on saatavilla kylminä kuukausina myös sadonkorjuukauden päätyttyä.

Sipulikausi kestää loppukeväästä pitkälle syksyyn, mutta huippukausi ajoittuu loppukesään. Joillakin alueilla niitä kuitenkin kasvatetaan vuoden ympäri, ja niitä on saatavilla kaupasta kaikkina vuodenaikoina.

Ravintorikkaan lehtikaalin sesonki ulottuu myöhäissyksystä alkukevääseen ja se menestyy hyvin viileämmissä lämpötiloissa. Se sietää myös pientä pakkasta ja voi jopa muuttua maultaan makeammaksi kylmässä, joten se on täydellinen viljelyskasvi pohjoisille alueille. Lehtikaali sopii myös pakastettavaksi, joten sitä on saatavilla vuoden ympäri.

Kananmunat ovat aina sesongissa, sillä kanat voivat munia ympäri vuoden. Paras kausi ajoittuu kuitenkin keväälle ja alkukesälle, kun päivänvalon määrä lisääntyy.

Punajuurikausi kestää loppukeväästä alkusyksyyn, mutta huippukausi ajoittuu loppukesästä alkusyksyyn. Punajuurien makea ja maanläheinen maku on parhaimmillaan juuri satokauden aikana, mutta ne säilyvät hyvin useiden kuukausien ajan, joten punajuuria on saatavilla myös sadonkorjuukauden jälkeen.

Systrarna Eisenmanin Le Gruyère AOP -reseptit

Blue Paint Stroke Graphic

Pipsa Hurmerinnan Le Gruyère AOP -reseptit

Blue Paint Stroke Graphic

The Stories of Le Gruyère AOP

Blue Paint Stroke Graphic