Omena- Le Gruyère AOP piirakka

Taikina
6-8 annosta
3 dl vehnäjauhoja
80 g kylmää voita, kuutioituna
1 1/2 dl raastettua Le Gruyère AOP juustoa
3 rkl vettä
1 rkl sokeria
1/2 tl suolaa
Täyte
1,8 kg omenoita
2 rkl perunajauhoa
2 dl sokeria
1/2 tl kanelia
1/4 tl kardemummaa
1/4 tl jauhettua neilikkaa
1 kananmuna voiteluun
20 g voita
1 tbsp sokeria koristeluun
  1. Tee ensin taikina.
  2. Sekoita kuivat aineet ja juustoraaste kulhossa. Nypi sekaan kylmä voi kunnes taikina on hiekkamaista. Lisää vesi ja vaivaa mahdollisimman vähän, kuitenkin että saat muodostettua taikinan. Muotoile taikinasta kaksi litteää palloa ja kääri ne kelmuun. Anna levätä jääkaapissa noin tunnin verran.
  3. Valmista sillä aikaa täyte. Kuori omenat ja leikkaa ne lohkoiksi. Sekoita isossa kulhossa mausteet, sokeri ja perunajauho. Lisää omenalohkot ja sekoita.
  4. Lämmitä uuni 190 asteeseen
  5. Voitele noin 25 senttiä leveä, syvä piirakkavuoka runsaalla voilla. Kauli toinen puoli taikinaa ja laita se vuokaan. Kaada päälle täyte. Kauli toinen puoli taikinaa ja laita se piirakalle kanneksi. Leikkaa päälle muutama reikä jotta höyry pääse ulos. Voitele piiras kananmunalla ja ripottele päälle sokeria. Paista noin 45 minuuttia uunin pellillä, tai kunnes päällinen on kauniin ruskea. Anna piiraan jäähtyä kunnolla ennen leikkaamista jotta se pysyy kasassa. Tarjoile vaniljajäätelön tai creme fraichen kanssa.

Systrarna Eisenmanin Le Gruyère AOP -reseptit

Blue Paint Stroke Graphic

Pipsa Hurmerinnan Le Gruyère AOP -reseptit

Blue Paint Stroke Graphic

The Stories of Le Gruyère AOP

Blue Paint Stroke Graphic